Minun on jo kauan pitänyt kirjoittaa uuteen päiväkirjaani. Nyt ulkona sataa, joten kirjoitan muun tekemisen puutteessa.


Meitä oli neljä - vasemmalta katsottuna Abby, Jessica, Sarah ja minä, Sheryl. Olimme yli viisi vuotta täysin erottamattomat, ja teimme kaiken yhdessä. Siitä lähtien, kun täytimme 17, olimme viettäneet kaikki kesämme keskenämme Filippiineillä sijaitsevassa, Jessican isän omistamassa huvilassa. Se oli poissa käytössä kaikki kesät, joten saimme käyttää sitä vapaasti. Parasta kesässä olikin vapaus - olimme täysin ilman vanhempiamme, eivätkä meitä sitoneet mitkään velvoitteet.


Aloimme suunnitella kesäistä reissuamme jo helmi-maaliskuussa. Lentoliput varattiin jo huhtikuun puolivälissä, ja sen jälkeen meillä oli aikaa suunnitella kalenterimme täyteen ohjelmaa. Filippiineillä oli aina kuuma, joten shoppailimme kotona ostaen kesäisiä hellemekkoja ja aurinkorasvoja. Toki jätimme tilaa myös uusille vaatteille - yksi kolmasosa unelmakesästämme kului shoppaillessa.

Kesämme olikin aina täydellinen. Emme tehneet juuri mitään muuta kuin uineet, käyneet hienoissa ravintoloissa ja herättäneet suurta kateutta muissa ikäisissämme, jotka raatoivat koko kesän kotona kesätöiden parissa. Meillä ei ollut murheita; keskityimme vain nauttimiseen ja rentoutumiseen. Ja tietenkin nauramiseen.


Iltaisin puitiin suhdekuvioita - niin, meillä oli luonnollisesti miltei aina kesän yli kestäviä suhteita - ja naurettiin toinen toistaan tyhmemmille kummitusjutuille ja tarinoille. Abby oli meistä neljästä miesten silmissä kaikkein vetävin, niin me muut ainakin kuvittelimme, ja hän käyttikin viehätysvoimaansa yli tarpeen. Aina uusi rakkaus leimahti, mutta hiipui pois muutaman viikon kuluessa. "En ymmärrä mitä mä taas tein väärin!" hän huudahti ja tuhahti sitten muka vihaisena.


"Et mitään, ajattele nyt vähän. Vika on miehessä, ei kukaan täysjärkinen kohtelisi sua tolla tavalla."sanoin ja loin katseeni kattoon. Miestä tuli aina syyttää - mikäli vika oli mielestäsi ystävässäsi eikä tämän tapailemassa miehessä, sinulla oli pahoja ongelmia. Tietenkin mies teki väärin!


"Jep, miehessä vika." Jessica sanoi ja huokaisi sitten syvään. Me muut naurahdimme - Jessica oli aina se, joka nukahti kesken mielenkiintoisen jutun.

Vaihdoin asentoa. "Miettikää nyt. Me ollaan kauniita, saadaan ihan kuka tahansa. Turha tuhlata aikaa vääriin miehiin, kun oikeakin löytyy vielä. Taino ainakin komeampi ja viisaampi kuin edellinen." jatkoin ja ummistin itsekin silmäni. "Tytöt, ei murehdita nyt. Meillä on koko kesä edessä!"


"Totta. Ei murehdita." Abby huokaisi ja vetäytyi teennäisen rentoon asentoon. Hänen otsassaan suorastaan huusi teksti "EN OLE UNOHTANUT SITÄ MIESTÄ", mutta tiesimme että hän unohtaisi asian yhtä nopeasti kuin yleensä. Yksi kerrallaan vaivuimme uneksimaan Filippiinikesästämme.

Nukuimme hyvin joka yönä, olivathan sängyt parasta mahdollista laatua. Jopa äärimmäisen herkkäuninen Sarah nukkui kuin tukki, ja hiljainen hengityksemme täytti huoneen joka yö (tai aamuyö) samaan aikaan. Herättyämme joku meistä teki aamupalaa, yleensä minä tai Abby, mutta toisinaan tilasimme aamiaispalvelun lähimmästä hotellista.


Ei ollut lainkaan epätavallista, että heräsimme viideltä aamuyöllä jonkun kikatukseen ja juoksimme alusvaatteisillamme pihalle uimaan tai liukumaan vesimatolla hervottoman naurun saattelemana. Se todella oli elämämme parasta aikaa, siitä ei ollut epäilystäkään.


Oli upeaa olla vapaa. Jaksoimme kerta kerran jälkeen ihastella suureen ääneen saaren upeita näköaloja tai mukavaa, hiostavaa, trooppista hellettä, jota olimme todella kaivanneet talven aikana. Olimme äärettömän uppoutuneita omaan satuumme - olimme kuin jonkun hyvän satukirjan hahmoja. Meillä ei ollut mitään käsitystä meitä ympäröivästä maailmasta, sillä emme jaksaneet täällä seurata uutisia tai katsella televisiota (elokuvathan olivat asia erikseen).


Emme halunneet aina näyttää sitä kaikille, mutta kyllä, olimme rikkaampia kuin laki sallii (heh, emme sentään kirjaimellisesti). Olimme kaikki tottuneet leveään elämään, joten se ei enään tuntunut niin loisteliaalta kuin aikaisemmin. Toki oli mukavaa ostaa shoppailureissulla puolivahingossa uusi auto tai tusina huippukalliita käsilaukkuja, mutta se ei enää ollut meille uutta. Uutuudenviehätys puuttui. Oli meille luonnollista, normaalia olla rikas.


3 viikon lomailun jälkeen aloimme kaikki kiinnittää huomiomme alati piristyvään Sarahiin. Hän puhui jatkuvasti puhelimessa ja hymyili sen jälkeen tunteja lottovoittajan lailla (tosin en tiedä paljonko hän siitä loppupeleissä olisi riemastunut). Se alkoi olla outoa.


No, syy ylitsepursuavaan onneen paljastui neljän päivän jälkeen. Hän oli löytänyt itselleen miehen. Uteluistamme huolimatta hän ei suostunut kertomaan yksityiskohtia miehestä, mutta vakuutti tämän olevan tällä kertaa jotain suurempaa kuin kesän ajan loistava romanssi. Aluksi uskoimme häntä.


Totta puhuen, pari oli kuin luotu toisilleen. Siitä huolimatta, että he olivat molemmat todellinen ilo silmälle (hetken salapoliisityön jälkeen sain selville Jeremiahin toimineen mallina useaan otteeseen, myös Sarahilla on mallitausta), he tuntuivat sopivan toisilleen myös luonteeltaan. Sarah oli liekeissä pienistäkin arjen iloista, mutta Jeremiah oli aina turhankin rauhallinen. Me kaikki muut pidimme siitä luonteenpiirteestä.


En ollut vielä tuolloin ehtinyt muodostaa miehestä kunnon mielipidettä. Hän vaikutti toki kohtuullisen mukavalta, mutta meidän suhteissamme tuli aina miettiä myös sitä, paljonko mies on rahan perään. Jeremiah vaikutti rehelliseltä, mutta vaikka Sarah oli kyllästymiseen asti vannonut uuden rakkaansa rehellisyyttä, olin skeptinen. Tosin, taisin vain olla menettänyt luottamukseni miehiin.


Ainoa meistä, jolla oli todella selkeä mielipide Jeremiahista, oli Jessica. Hän oli moneen otteeseen tuonut selväksi, ettei voinut sietää miestä. Sarah oli hänen mielestään aivan liian sinisilmäinen, eikä nähnyt mitä mies häneltä halusi. Hänen mukaansa Jeremiah oli ensin kietonut Sarahin pikkusormensa ympärille, kosisi pian ja sitten lähtisi viettämään varhaiseläkepäiviä Havaijille Sarahin jäädessä nuolemaan näppejään. Jessican vihaisesti ja tuohtuneesti esitetty teoria oli ensin saanut minut nauramaan, mutta hetken päästä olin alkanut miettiä sen mahdollisuutta toteutua. Tässä maailmassa kaikki oli mahdollista.


Oli hieman iljettävää nähdä pariskunta koko ajan kiinni toisissaan. Olimme koittaneet useaan otteeseen vihjaista Sarahille hienotunteisesti, että he voisivat lähteä vaikka kaupunkiin ostoksille (ainoa, joka ei koittanut käyttäytyä hienotunteisesti, oli tietenkin Jessica. "GET A ROOM!"-huudot kaikuivat merelle asti).


Alettuani kuukauden jälkeen hiljalleen kyllästyä kartanomme uima-altaaseen, lähdin lähimetsään etsimään kartassa näkynyttä vuoristopuroa. Se näytti todella kauniilta auringonlaskussa - vesi kilmalsi purppuranpunaisena ja aiheutti iholleni väristyksiä. Vesi tuli suoraan vuoristosta, joten se oli jäätävän kylmää.


Sain vihdoin olla hetken yksin. Vaikka oli mukavaa viettää aikaa tyttöjen kanssa, tarvitsin silti silloin tällöin omaa aikaa. Rentoutin kroppani ja annoin ihoni turtua liian kylmään veteen.


Menin pienen vesiputouksen alle ja annoin itseni kuunnella sen kohinaa keskittymättä mihinkään muuhun. Olin yksin metsässä, eikä täällä onneksi olisi vaaraa että joku tulisi häiritsemään. Suljin kaikki aistini ja keskityin rentouttamaan vartaloni.


Mmm, ei tosiaan mitään vaaraa häiriköistä... En ollut kuullut, että Jeremiah oli lähtenyt seuraamaan minua, enkä harmikseni kuullut myöskään sitä että hän oli kahlannut selkäni taakse.

"JEREMIAH! Mitä, mitä, miks oot täällä?" kiljuin säikähtäneenä (luulin saaneeni sydänkohtauksen, mutta onnekseni sain hengityksen tasaantumaan) ja vedin vaistomaisesti kädet rinnalleni. "Hei ihan oikeesti mee pois. Missä Sarah on?". Olin todella, todella hämmentynyt - emme olleet vaihtaneet aikaisemmin sanaakaan.


Jeremiah kohautti olkiaan. "No heh, en mä nyt tiiä seurasinko. Halusin vähän nähä paikkoja ja sit myös ihastella tätä upeeta ilmaa." hän sanoi ympäripyöreästi luoden katseensa vedenpintaan. Aloin todella raivostua. "Lopeta pliis, mua alkaa ihan tosissaan ällöttää. Lähe nyt Sarahin luokse.". Jeremiah ei kuitenkaan pitänyt äänensävyäni tarpeeksi uhkaavana, vaan lähti tulemaan lähemmäs outo, pelottava katse silmissään. Hetki hetkeltä aloin tajuta, minkälaisessa vaarassa saatoin olla. Samassa tunsin, kuinka kehooni alkoi virrata adrenaliinia ja sydämeni alkoi lyödä voimakkaammin levittääkseen hormonin lihaksiin asti. Koitin olla seuraamatta vaistojani ja pysyä täysin jähmettyneenä. Mies saisi minut kuitenkin kiinni, adrenaliinihuumasta huolimatta.


Hänen tullessa lähemmäs kehoni oli kuin tulessa. En tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Mikäli olisin täysin paikallani, voisin kerätä voimia ja puolustautua kun tilanne niin vaati. Juoksemisvaihtoehdon olin jo unohtanut. "Olet niin kaunis. Yksinkertaisesti upea.." Jeremiah sanoi ja katsoi jälleen puron pintaa. "Katso heijastusta. Sinä ja minä, kahdestaan auringonlaskussa. Näytät upealta myös veden alla, siis kuvajaisesi. Kohta siellä saattaa olla joku muukin.". Tärisin kauhusta. Samassa tapahtui monta asiaa - ensin hänen kätensä osui poskipääni alaosaan. Se sai sisälläni aikaan kuin sähköiskun, olin ensin ollut lamaantunut mutta nyt toimintakykyni oli tallella. Pako olisi ainoa vaihtoehto, ja tuntiessani adrenaliinin virtaavan lihaksissani otin lammen pohjasta tukea ja lähdin juoksemaan niin kovaa kuin jaloistani pääsin.

Päästessäni kartanolle lukitsin ovet ja menin pukemaan, etten jäätyisi. Minun olisi pian pakko kertoa Sarahille hänen rakkaansa todellinen luonto, mistä seuraisi väistämättä hänelle surua. Itkin vieläkin, pääosin järkytyksestä. Tapahtumia oli vieläkin vaikea käsittää, oli vaikeaa saada se koottua yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi pienistä, sitäkin kamalemmista muistini sirpaleista.


Juoksin alakertaan ja etsin Sarahin käsiini. Sitten koin elämäni yllätyksen.
"Mitä sä oot mennyt tekemään?" Sarah huusi kun näki minut portaista. "Miten voit pilata mun elämän! Miten sä kehtaat!" hän sai huudettua itkunsa lomasta. "Oltiin parhaita ystäviä! Mitä sä oikein haluat mun miehestäni?"


Se meni yli ymmärrykseni. "MITÄ?" kiljahdin, mutta samassa osin turtunut mieleni yhdisti muutaman yksinkertaisen ajatuksen toisiinsa. Mies siis osasi pelata todella likaista peliä. "Sarah, älä, kuuntele mua. Jeremiah kävi muhun käsiksi ja pakenin ja juoksin kaks kilometriä kotiin, puin ja nyt oon tässä kertomassa että et voi enään olla sen kanssa missään tekemisissä." huusin järkyttyneesti yhteen hengenvetoon.
"Miten sä KEHTAAT?" Sarah kiljui takaisin ja lähti pois ovet paukkuen.

Samassa Abby tuli ovesta sisään ja alkoi katsoa minuun selvästi järkyttynyt mutta pohtiva katse syvällä silmissään. Kyynel vierähti hänen poskeaan pitkin, ja sisääni syntyi helpotuksen aalto - kaikki eivät olleet kääntyneet minua vastaan. Abby uskoi minua.


"On sulla sitten pokkaa. Etkö sä tajua mitä sä teit? Etkö ihan oikeasti? Sä koitit viedä Sarahin ainoan onnen? Ihan oikeesti häpeä! Oot niin likanen että kuvottaa!" Abby huusi, ja suuni loksahti auki. Tajutessani sen, että Jeremiah oli valheillaan kääntänyt kaikki vanhat ystäväni muutamassa minuutissa minua vastaan, aloin olla hysteerinen.


"Älkää! Ihan oikeasti älkää! Uskokaa mua!" anelin, mutta oli myöhäistä. Abby painoi kätensä rintalastalleni, katsoi minua syvälle silmiin ja kuiskasi korvaani viisi ratkaisevaa sanaa. "Älä. Enään. Ikinä. Tule. Takaisin."



Juoksin makuuhuoneeseeni, pakkasin tavarani kolmessa minuutissa heitellen ne matkalaukkuihini hysteerisesti itkien ja tilasin taksin. Vasta siellä totuus iskeytyi tajuntaani, ja noustessani lentokoneeseen olin täysin rikki. Koko elämäni jäi tänne. Lentokoneen ikkunasta näkyi kartanomme, siitä näkyi kartanon uima-allas. Samalla näin kaikki rakkaat muistoni viimekesiltä. Lempishoppailukeskuksemme, lenkkimaastot, museot.

En kestäisi kauaa.